Kylmää ja sateista - sellainen tämä kesä on ollut. Ensin odotin
lämmintä kesä- heinäkuuta, sitten toivoin aurinkoista elokuuta ja vielä
jaksoin uskoa mukavaan syyskuuhun. Nyt on lokakuu ja toivon lunta ja
pakkasin mahdollisimman pian ja pitkään. Lumi kun suojaa puutarhan kasveja
ja pakkanen tuhoaa tuholaisia.
Onneksi on kasveja, joita kylmyys, eikä edes vähäinen aurinko haittaa. Saattavat jopa kasvaa paremmin. Lehtikaali nimittäin kasvoi suureksi ja kauniiksi. Vieläkin minulla on yksi lehtikaali ulkona kasvimaalla. Ehkäpä käytän sitä wokkiin tai siten kuivaan sipseiksi.
Aasialainen mangoldi kasvoi myös hienosti ja niitäkin minulla on vielä kasvimaalla. Käytän mangoldeja lehtineen ja varsineen wokkeihin.
Herneet kasvoivat hienosti, mutta liian myöhään. Litteitä palkoja tuli paljon, mutta aika harva jaksoi pulskistua ja tuottaa herneitä.
Pavut esikasvatin kasvihuoneessa ja siirsin ne avomaalle melko kookkaina. Nyt hallasta ei ollut haittaa, mutta kylmässä ja märässä papu-parat jäivät kovin pieniksi. Yhtään kunnon papua en saanut avomaalta, kasvihuoneen salkopavusta sain sentään maistiaisia.
Kurpitsat viihtyivät hyvin kasvimaan parhaalla paikalla. Jättikurpitsoita en yrittänyt kasvattaa. Mukavan kokoisia köllikötä sen sijaan tuli runsaasti.
Varsinkin spakettikurpisa oli tänä vuona satoisa.
Matalia samettikukkia kasvatin paljon. Niitä sitten riitti kasvimaalle, kasvihuoneeseen ja ruukkuihin pitkin pihamaata.