Maaliskuun loppupuolella kylvin ensimmäiset siemenet.
Yrityksen ja erehdyksen kautta olen oppinut, että jos haluaa tuottaa paljon hyvän makuisia tomaatteja, kannattaa suosia punaisia ja pieniä lajikkeita. Erikoisen muotoiset ja väriset tomaatit ovat kyllä kauniita, mutta sato ja maku saattaa kärsiä jalostuksesta.
Tällä kertaa kylvin kolmea erilaista kirsikkatomaattia, kahdenlaista punaista ja yhden keltaisen. Lisäksi kasvamassa on luumutomaattia. Siitä minulla on hyviä kokemuksia viime kesältä. Lajike on kiinteä ja ensimerkiksi leivän päällä minun suosikki.
Vielä piti kokeilla Venäjältä tuotuja siemeniä. Tomaatin laadusta en tiedä muuta kuin että punainen on ja muistuttaa luumutomaattia. Niin ja oranssia, pieniä ja makeita paprikoita on myös kasvamassa. Minulla on joka vuosi jotain uutta testattavana. Jos uusi lajike yllättää positiivisesti niin kasvatan sitä sitten seuraavanakin vuona.
Siemenet kylvin turvebriketteihin ja päälle ripottelin perliittiä. Tässä kylvös noin viikon ikäistä.
Tänään koulin taimet isompiin ruukkuihin.
Taimet kasvavat kasvivalolamppujen alla. Luonnonvalo valo ei vielä riitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti