tiistai 8. marraskuuta 2022
maanantai 7. marraskuuta 2022
Säärystimiä + ohje
Säärystimet ovat kätevät käytössä. Tässä mallissa varret pysyvät mukavasti paikoillaan kengissä kuin kengissä. En enää muista mistä tämän mallin olen löytänyt. Siitä on kuitenkin kauan, paljon ennen internettiä.
Säärystimen varren voi tehdä melkein mistä langasta ja millä tekniikalla hyvänsä.
OHJE:
Kun varsi on valmis, nilkkaan tehdään 1 nurin 1 oikein neuletta haluttu määrä. Kavennetaan varren takana joka kierroksen lopussa 2 oikein yhteen neulomalla edestakaisin niin että kavennukset tulevat molemmille sivuille. Kun on kavennettu yhden puikon verran (neljäsosa) silmukoita, muotoillaan jalkapöytä lyhennetyillä kierroksilla: Neulotaan 3 silmukkaa yli puolivälin. Käännytään ja palataan alkuun. Neulotaan kunnes on 3 silmukkaa ennen edellistä käännöstä. Käännytään ja palataan alkuun. Toistetaan tarvittaessa vielä kerran. Neulotaan toiselle sivulle ja toistetaan lyhennetyt kierrokset. Lisätään haluttu määrä silmukoita jakapohjan alle ja neulotaan muutama kierros suljettua neuletta. Päätetään silmukat löyhästi.
perjantai 4. marraskuuta 2022
Tuubihuiveja
Tuubihuivien neulominen on hyvin meditatiivistä. Lyhyillä pyöräpuikoilla aina oikein neulominen rauhoittaa. Ei tarvitse miettiä kavennuksia tai kierroksia. Edes huivin pituudella ei ole suurta merkitystä. 50 grammaa ohutta lankaa (400m/100g) riittää mainiosti, 100 grammasta saa jo riittävän pitkän huivin vaikka hupuksi.
Sukkia ja töppösiä
Sukkia tulee tehtyä eteenkin syksyllä. Haaveessa on pitkät kirjoneulesukat, mutta niiden aika ei ole vielä.
torstai 3. marraskuuta 2022
Minihameita eli pyllyttimiä
Lyhyttä villahametta kutsutaan myös tuttavallisesti pyllyttimeksi. Aika uusi ilmaisu minulle.
Tämä ohje löytyy löytyi Kauneimmat käsityöt lehden FB sivun albumista nimellä Metsän taika. Lankana Novitan Nalle.
Pathway-huivi syksyn väreissä
Lankaa kului 150 gramman kerä liukuvärjättyä Katian Infinity Shawl nimistä villalankaa aivan ihanassa syksyn väreissä.
keskiviikko 30. maaliskuuta 2022
Huivi keväiseen tunnelmaan
tiistai 29. maaliskuuta 2022
Perusneule
Tällä kertaa halusin tehdä jokapaikan perusneuleen. Veera Jussilan suunnittelema Halaus neuletakki täytti tämän toiveen. Yksinkertainen ruskea neule jakku on ollut minun luotto neule ennenkin. Saa nähdä täyttääkö tämä versio loppuun kuluneen lempi neuleeni paikan.
Ohje löytyy Taito Joulun Neulelehdestä 2021.
maanantai 28. maaliskuuta 2022
Vintersol
Tämä Vintersol paita on jo kolmas neule, jonka olen tehnyt Jennifer Steingassin ohjeella.
Minulla oli 3 vyyhtiä harmaata, vajaa vyyhti tummaa ja vaaleaa Pirtin Kehräämön villalankaa. Näille langoille lähdin etsimään sopivaa villapaidan ohjetta. Vintersol oli täsmä valinta.
Jotain kevyttä ja lämmintä
Tämä pusero on tehty hiukan muokattuna DROPSin ohjeella. Lankana käytin Rintalan tilan 2-säikeistä ohutta suomenlampaanvillaa.
perjantai 21. tammikuuta 2022
Lumme-Paita lähilangasta
Meidän kylällä sijaitsee Rantakorven luomutila, jossa tarjoillaan iloa ja elämyksiä luonnon ja eläinten parissa. Tilalla on muun muassa suomalaista alkuperää olevia lampaita (suomenlampaita ja kainuun harmaksia). Rantakorven tilan villalangoista toteutin tämän Lumme-Paidan.
Sari Nordlundin suunnittelema kaarrokepaita neulotaan ylhäältä alas. Paita muotoillaan lyhennetyillä kierroksilla, mikä lisää istuvuutta.
Kaunis yksivärinen kirjoneule on helppo tehdä. Langanjuoksut ovat lyhyitä kuvio selkeä,
Tämän neuleen myötä opin aivan uuden tavan päätellä silmukat, nimeltä Sewn Tubular Bind Off-tekniikka. Päättely antaa siistin ja joustavan lopputuloksen. Hyviä ohjevideoita löytyy Youtubesta.
- Kolmisäikeistä lankaa kului vajaa 600g, tummaa noin 500g ja vaaleaa 100g.
- Lumme-Paidan ohjeen voi ostaa Raverly:sta.