torstai 3. marraskuuta 2022

Minihameita eli pyllyttimiä

Lyhyttä villahametta kutsutaan myös tuttavallisesti pyllyttimeksi. Aika uusi ilmaisu minulle.


Pyllytin on täydellinen jämälankaprojekti. Tähän hameeseen olen käyttänyt kolmen villapuseron jämät viidessä eri värissä. Suurin osa langoista on kainuunharmasta ja loput suomenlampaan villaa. Kuviomalleja löysin Fair Islen neulemallit-kirjasta.


Tämän hameen nimi on Jokanaisen pyllytin ja toteutettu pääasiassa kainuunharmaksesta. Ohje löytyi Neulo & virkkaa lehdestä (Kotivinkki-lehden tekijöiltä)


Vielä toinenkin Jokanaisen pyllytin Pirtin Kehräämön langoista.


Ostin vuosia sitten käsityömessuilta pari kerää latvialaista rouheaa liukuvärjättyä villalankaa. Pipoja ajattelin tehdä, mutta valmistuikin pyllytin. Yksinkertainen raidoitus syntyi neulomalla kaksi kerrosta vuorotellen molemmilta keriltä niin kauan kuin lankaa riitti. 



Kokeilemalla löytyy aivan uusia neulepintoja. Lenkkimohair tuo pehmeyttä ja ohut viskoosilanka lujuutta. Yhdessä nämä kaksi lankaa näyttää hyvältä. Toivottavasti toimii myös käytössä.  


Tämä ohje löytyy löytyi Kauneimmat käsityöt lehden FB sivun albumista nimellä Metsän taika. Lankana Novitan Nalle.


Ja tämän neuleen idea JonSukkien maailmasta. Lankana Seiskaveikkaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti