sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Muistoja 60-luvulta


Käsityötunnit olivat minusta parasta koulussa. Muutama muisto 60-luvulta on säilynyt.

 
Tämän käsityöpussin tein toisella luokalla. Ompelukonetta emme saaneet käyttää. Saumojen ompeluun harjoiteltiin erilaisia pistoja.


 
Tämäkin pussi on tehty käsin. Pistot ovat selvästi siistimpiä kuin edellisessä työssä. Edistystä siis on tapahtunut. Lisävaikeutta on tuonut nimen kirjailu. Muistelen, että olin kolmannella tai neljännellä luokalla.


 
Tämän pussin sain tehdä ylimääräisenä työnä, koska olin saanut lapaset ennen muita valmiiksi. Nyt käytin jo ompelukonetta. Luultavasti olin viidennellä luokalla.



 
Tämä kaitaliina on tehty muutama vuosi myöhemmin. Muistan miten tyylikäs liina minusta oli. Sininen oli ihan uusi väri joululiinassa, ompelukoneella kirjailtu sydänkuvio tavattoman moderni ja vielä puuhelmet reunaa koristamassa.



Jokainen 60-luvun lapsi on varmaan kirjaillut vohvelikangasta. Tässä minun tekemäni pyyhe siltä ajalta. Reunapitsi oli minusta erityisen hieno.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti