maanantai 7. maaliskuuta 2016
Saippuan teko harrastuksena
Kosmetiikan tekeminen alkoi saippuoista. Ostin vuosia sitten alennusmyynnistä Saara Kuhan kirjan Käsin tehtyä saippuaa. Saippuan tekeminen kiinnosti, mutta vielä silloin koin sen tekemisen liian vaikeaksi. Lipeäkin epäilytti ja sen hankkiminen oli hankalaa.
Kirjahyllyä siivotessa saippuakirja osuin taas käteeni. Nyt päätin kokeilla saippuan tekemistä ja niinpä sukelsin internetin ihmeelliseen maailmaan etsimään lisätietoa. Saara Kuha oli kirjoittanut uuden saippuakirjan ja sen ohjeilla tein ensimmäisen saippuaerän kookosrasvasta ja oliiviöljystä. Muottina käytin maitopurkkia.
Se oli koukuttava kokemus. Rasvojen muuttuminen saippuaksi oli kuin taikaa. Piti kokeilla uudestaan ja uudestaan. Hankin muotteja, erilaisia rasvoja ja muuta härpäkettä. Mietin, että jos tekisin homman niin tai näin, niin minkälaisia niistä sitten tulisi. Kaikista keitoksista saippuaa syntyi. Lopulta yhden huoneen lattia oli melkein täynnä kypsymässä olevia saippuoita.
Uusia en ole tehnyt vuoteen.
Taas on tunne, että taidanpa keittää parit keitokset...
Tässä esimerkkejä tekemistäni saippuoista. Edessä vaaleat ovat suolasaippuoita, lähes musta tervasaippua ja sitten sekalainen joukko erilaisilla tehoaineilla terästettyjä versioita (kosmeettinen savi, tyrni, kahvi, tilli jne.)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti