maanantai 21. maaliskuuta 2016

Siksak liivejä

 
Tässä kolme versiota Novitan siksak liivistä.


Ensin malli ei herättänyt minussa ollenkaan kiinnostusta. Näytti yksinkertaiselle ja vaatimattomalle, mutta kun lankakorissa oli pari ylimääräistä kerää harmaata 7-veikkaa ja kerä minusta aika rumaa pätkävärjättyä lankaa, päätin ”kuluttaa” langat tähän liiviin. Lisäksi käytin eri valmistajan punaruskeaa villalankaa. Odotukset eivät olleet kovin korkealla, mutta niin vaan kävi, että tästä liivistä tuli minun lempivaate moneksi vuodeksi.

 

Sama malli, mutta kirkkaammat värit. Muistuttaa retroa. Kukkakoru lisää tunnelmaa.


Vielä kerran sama malli. Tällä kertaa käytin liukuvärjättyä ohuen ohutta Noro lankaa. Kevyt ja mukava päällä. Ensin hiukan epäilin väriyhdistelmää, mutta valmiissa vaatteessa minusta kaunis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti