sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Vihdoinkin jotain syötävää puutarhasta


Omia kasvihuonekurkkuja olemme syöneet pari viikkoa. Ensimmäinen pieni kesäkurpitsakin päätyi salattiin, samoin pari avomaankurkkua. Tästä se alkaa, sadonkorjuu suoraan ruokapöytään.


Kylvin tällä kertaa salaatin samanlaisiin laastipaljuihin kuin kasvihuoneen tomaatit ja kurkut. Se olikin hyvä ratkaisu. Nyt voin siirrellä "salaattimaata" tarpeen mukaan kasvihuoneesta pihamaalle, sinne mistä salaattia on helppo hakea pitkin päivää tarpeen mukaan.


Kylvin kahta eri lajiketta samana päivänä. Toinen erä olisi kannattanut kylvää ainakin pariviikkoa myöhemmin. Nyt salaattia on reilusti liikaa meidän tarpeeseen.


 Basilika viihtyy hyvin tomaattien juurella.


 Kurkut kiipeilevät silmissä kohti kasvihuoneen kattoa.


Kirsikkatomaatit kukkivat hienosti. Kypsiä tomaatteja saa vielä tovin odottaa.


Kasvatan nyt ensimäistä kertaa pihvitomaatteja. Raakileet ovat jo aika isoja. Odotan mielenkiinnolla miten isoiksi nämä tomaatit kasvavat.


Viiniköynnös on tuuhea köynnöstävä puska. Rypäleterttujakin on kypsymässä ihan mukavasti.
 

Avomaalla kurpitsat kukkivat komeasti. Toivottavasti pölyttäjiä riittää, vaikka kolea kesä on verottanut niiden määrää.


Jättikurpitsa saa aina kasvimaalta sen parhaan kasvupaikan. Kylmyydestä huolimatta kurpitsa kasvattaa jättimäisiä lehtiä ja pieniä raakileitakin jo löytyy. Kovin suuria jättiläisiä en tänä kesänä odota. Toisaalta, pienet kurpisat ovat helpompia ruuanlaitossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti