sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Marja-aroniahyytelöä

Hämmästyin kun luin, että marja-aroniassa on paljon terveyttä edistäviä aineita, jopa enemmän kuin mustikassa. Olin pitänyt aroniaa koristekasvina.



Nyt minulla on kasvamassa viisi marja-aroniapensasta. Ensimmäisen sadon sain tänä syksynä. Tuoreena marja maistuvat karhealle ja ovat oikeastaan syömäkelvottomia. Siispä etsin nyt hyviä käyttötapoja tälle marjalle.

 

Hyytelöä päätin kokeilla ensimmäisistä marjoista.  Dansukkerin sivuilta löytyi hyvä ohje. Sain tummaa ja vahvan makuista hyytelöä.



Ainekset


1 kg (vajaa 2 l) marja-aronian marjoja
2 ½ dl vettä
½ tl kanelia
¼ tl neilikkajauhetta
1 pkt (330 g) g Dansukker Hillo-marmeladisokeria
¼ dl omenaviinietikkaa

Huuhtele marjat ja survo niitä hieman. Lisää marjasurvos kiehuvaan veteen ja keitä 10 minuuttia. Siivilöi mehu harsokankaalla vuoratun siivilän läpi kattilaan.

Mausta mehu kanelilla ja neilikalla. Kuumenna ja sekoita joukkoon hillo-marmeladisokeri ja tilkka omenaviinietikkaa. Keitä 20 minuuttia.

Aroniahyytelö sopii joulumausteisena kinkun tai muiden sianliharuokien seuraan.


Ei ollenkaan hassumpi marja. Suuret marjat suurissa tertuissa on helppo poimia. Toivon, että ensivuona saan enemmän aronian marjoja ja voin kokeilla muitakin käyttötapoja.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti