tiistai 2. elokuuta 2016

Höyrymehua viinimarjoista


Mehumaija on kuulunut ”kodinkoneisiini” aina. Ja höyrymehua valmistan joka vuosi. Olemme olleet oikeastaan aina omavaraisia mehujen suhteen. Limsat tai kaupan tuoremehut ovat harvinaisia tuotteita meidän jääkaapissa. 

 
Mehujen valmistus alkaa marjojen keräämisellä. Parasta mehua saa erilaisten viinimarjojen ja vattujen sekoituksesta. Flunssajuomaan laitan noin puolet mustiaviinimarjoja, janojuomaksi sopii vähän kevyempi versio. Mustaviinimarja kun on kaikkein vahvin viinimarjoista.


 
Mehumaija täytetään ääriään myöten marjoista ja lisätään vajaa pari kiloa sokeria.


 
Marjat kutistuvat ja vaalentuvat höyrystymisen aikana. Saan yhdestä mehumaijallisesta noin 4-5 litraa mehutiivistettä.



 
Valmis mehu pullotetaan puhtaisiin lasipulloihin. Nykyään kaupasta saa kauniita mehupulloja. Käytän tietysti myös kaikkia mahdollisia muitakin pulloja. Tänä syksynä pulloista tulee olemaan pulaa, marjoja kuin on niin hurjan paljon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti